Joona asettui oikein hyvin taloksi Ylismaille, pian hän muunmuassa laitteli aamupalaa keittiössä bokserisillaan.
Eihän kukaan halua käyttää likaisia vessoja, jonkun on ehdottomasti välillä puhdistettava.
Nyt on niin puhdas että siellä voi vaikka syödä!
Britney ja Joona söivät kuitenkin edelleen aamuaisensa mieluummin ihan vain keittiössä.
Urheilua ruuan päälle, sotilaan pitää olla kunnossa.
Heräsihän se Bellakkin sieltä aamiaiselle! Joonakin hyppi yhä bokserisillaan.
Benin siivousrakka jatkui, onneksi edes joku yrittää.
Kesken urheilun Britney sai tiedon, kuin salama kirkkaalta taivaalta, hän on raskaana. Ja vaihtoi saman tien mammavaatteet päälle.
Koska raskaana olevat simit eivät voi tehdä tätä, Bella pääsi vuorostaan juoksumatolle.
Valmentamaan Britney sentään pystyi. Joonakin oli saanut vaatteet ylleen ennenkuin vaihtoi tietokoneen kitaraan.
"Keskity senkin tunari, ylös siitä ja juoksemaan!"
Stilesin puutarha oli tärkeä koko perheelle ja jopa Joona osallistui sen hoitoon.
Britney ei luopunut siitä että hän korjaa esimerkiksi rikkinäiset vessat, vaan tarttui vasaraan.
Bella nautti hämärästä kesäillasta ulkona syöden.
Joonan vuoro pitää huolta kunnosta.
"Ei, minä en tipu tästä!"
Välillä oli käytävä koulussakin, Bella oli reippaana ajoissa bussissa mutta veljeään sai odotella.
Britney menossa kylpyyn taustalla, mutta Joonapa ajatteli vain miten mukavaa olisi nyt lukea kirjaa.
Hän painelikin suoraan lähimmälle penkille ja nappasi kirjan taskustaan.
Pian kylvystä tullut Britney liittyi Joonan kirjapiiriin.
Bella oli todella väsynyt raskaan koulupäivän jälkeen.
Vaikka Britney yritti ehtiä korjata kaiken, kerkesi Joonakin joskus näyttämään miehistä osaamista.
Eräänä kauniina päivänä Ben lähti rannalle Joanna nimisen tytön kanssa.
Joanna vain selitti ummet ja lammet limettipiirakasta.
Illan hämärtyessä ei kuitenkaan tarvinnut enää koko aikaa puhua, vaan hiljaisuus ei ollut kiusallinen kun pidettiin käsistä kiinni ja katseltiin vähän toista silmiin.
Tapaaminen muuttui treffeiksi ja Ben vähän ajelutti tyttöä.
Elokuviin vie nuoren parin tie.
Tuleeko näistä treffeistä nyt kauniin suhteen alku?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti