tiistai 12. heinäkuuta 2016

Osa 14: Vanhuus ei tuu yksin

Ja taas jälleen kerran aamu Ylismailla. Lauantaiaamuna, osa lapsista virkeämpänä jo touhuamassa kun toiset nukkuu vielä.


Ja pian yläkerrassa oli jälleen Aleksandra kuntoilemassa.


Stiles keskeytti rakkaansa kuntoilun tulemalla selittämään jotain tähdistä haisevalle vaimolleen. 


Eikä haju Stilesiä haitannut, hän halusi silti tämän kanssaan makuuhuonetta kohti.


Boris oli alkanut päästä jyvälle ruuanlaiton saloista.


Kaksoset kehittivät suhdettaan äidin ja isin makkarin oven takana...


...mutta onneksi se ei häirinnyt kuhertelevia Aleksandraa ja Stilesiä.


Kuhertelu taisi tehdä nälkäiseksi. 


Ja syömisen jälkeen päästiin itse asiaan, eli yrittämään saada vielä se perijä aikaiseksi.


Aamulla vanhempiensa kieroista juonista autuaan tietämätön Boris istui kylvyssä ilman tukkaansa.


Onhan se kiva käydä pesulla, ennen kuin avaa vessanpöntön...


Aleksandrakin tuli taas tanssimaan, hän taisi tosissaan tykätä siitä.


Lopulta Boris tuli valmiiksi vessanpöntön kanssa ja meni juttelemaan isälleen.


Aleksandran oli mentävä kuuraamaan pönttö puhtaaksi, kun ei ollut saanut korjata sitä ja jotain piti saada tehdä.


Perheen miehet koolla, nyt kun Bernard on jäänyt laskuista pois.


Britney innostui välillä urheilemaan. 


Stiles oli jälleen illalla tulossa töistä, kun tuli aika ikääntyä.




Hänestä tuli vanha höppänä.


Aamulla Stilesiä ei näkynyt kotona, joten Aleksandra sai rauhassa lähteä johonkin.


Hän saapui jälleen ystäviensä Paulinen ja Hankin luo.


Pauline oli jossain vaiheessa muuttunut vampyyriksi, Hank oli selvästi alkanut juoda.


Aleksandra sai vierailun aikana yllättäen tietää olevansa raskaana.


Stiles oli yhä keskuspuistossa, siellä hän soitteli kitaraa vailla huolen häivää.


Kotona lapset touhusivat omiaan.


Aleksandra oli edelleen kyläilemässä.


Stiles se vain nukkui puiston penkillä.


Bruno siivosi kotia, kun muita ei kiinnostanut.


Suvaitsi sentään lopulta Aleksandra tulla kotiin, mutta jäi vielä pihalla suustaan kiinni paparazzin kanssa.


Taisi hän tuntea huonoa omaatuntoa kun lapset olivat olleet yksin.


Aleksandra innostui jopa leikkimään hippaa Björnin kanssa.



Illalla leikkikaveriksi oli kuitenkin vaihtunut Bruno.



Bruno yritti vielä juhlia synttäreitään salaa vessassa.


Paikalle tuli kuitenkin myös Aleksandra.


Paikalle tunkivat myös Boris ja vihdoinkin puistosta kotiutunut Stiles.


Ahdasta oli vessassa, mutta mahtui siellä silti kasvamaan.


Muutaman minuutin nuorempi Björn sensijaan juhli keittiöeteisessä jonkun, jonkun isosisaruksista kaverin, kannustaessa.


Nuori Björn 


Ja nuori Bruno


Kaksoset ovat nyt "isoja pahoja teinejä", mitähän siitä seuraa? 

torstai 7. heinäkuuta 2016

Osa 13: Elämä on yhtä läksyjen tekoa

Jälleen kerran rauhallinen aamupäivä Ylismailla, lapset jo koulussa ja Stiles ja Aleksandra aamupalalla.


Päivän jälkeen rauhallinen ilta, Boriksen kaveri pelaamassa shakkia ja Boris, Bruno ja Björn tekemässä läksyjä.


Ja seuraavana päivänä Stiles rauhassa pelaamassa shakkia, kun lapset on koulussa.


Aleksandra taasen päätti nukkua pitkään.


Kauaa ei Stiles jaksanut shakkia pelata, puutarhanhoito on enemmän hänen juttunsa.


Joka päivä hän jaksaa kykkiä kasviensa äärellä.


Taas yksi iltapäivä, Boris on väsyneen oloisena pöydässä vaikkei edes syö ja Britney tekee reippaasti läksyjä tällä kertaa.


Kunnes haiseva äiti tulee häiriköimään.


Bruno läksyjen äärellä vuorostaan...


Illalla jo lääkäriksi ylennyt Bernard juttelee ihmisille sairaalan edessä, töistä päästyään.


Hän tutustuu useampaankin ihmiseen jälleen kerran.


Mutta päättää lopulta kaivaa taas puhelimen esiin, kenelle lie soittaa?


Bernard lähti oikein kylään tämän jonkun luo.


Hänet tulee kutsumaan sisään Sandi Rivers, sama nainen joka aikaisemmin lohdutti häntä kun Boyd oli traagisesti palanut makuuhuoneeseensa.


He menivät tietenkin sisälle, pitivät oikein toisiaan käsistä.


Ensin vähän halailua...


...ja suudelma.


Päätyivät oikein sänkyyn asti.


Aamulla Sandi oli ihmeissään, kun Bernard oikein laittoi hänelle aamupalaa.


Ennenkuin lähti taas johonkin.


Sitä miestä tapaamaan! Miehen nimi taisi muuten olla Joona.


Se vain jäi lyhyeen, töihin oli mentävä.


Öinen koulu.


Väsynyt juhlija öisen koulun vieressä.


Biancasta oli tullut aika kasvaa aikuinen!


Hänelle kasvoi ihan valtavat tissit ja tällaiset vaatteet sims hänelle arpoi päälle.


Ja heti hän syöksyi tiedekeskukseen hakemaan töitä.


Väsynyt Bernard oli sillävälin ehtinyt kotiin, pyörtymään lattialle väsymyksestä johtuen.


Vähän levättyään Bernard ja Bianca ottivat ja muuttivat pois. Bernardin yhdenyönjutusta syntyi sittemmin hänelle ja Sandille poika, joka sai simsiltä jonkun hölmön nimen tietenkin, mutta he eivät jatkaneet suhdettaan. Molemmat toivottavasti vielä joskus löytävät elämänsä rakkauden, kaikkea hyvää siis heille ja hus pois silmistäni, tarvitaan tilaa perijälle joka ei vieläkään ole syntynyt!